Pitkä viiva tekstinkäsittelyssä

[viesti Survo-keskustelupalstalla (2001-2013)]

Kirjoittaja: Jouni Vatanen
Sähköposti:    jouni.vatanen'at'ilmarinen.fi
Päiväys: 11.8.2010 10:26

Hei!

Työskentelen Ilmarisessa Yrjö Norilon alaisuudessa. Käytin Survoa
aikoinaan Helsingin yliopistolla muutaman tilastotieteen kurssin
yhteydessä, jonka jälkeen ohjelmiston käyttö on ollut vähäistä.
Viimeisen kuukauden aikana olen kuitenkin perehtynyt Survoon
aktiivisesti ja havainnut sen olevan innovatiivinen alusta
kaikenlaiselle toiminnalle.

Survon tekstinkäsittelyyn ja raporttien laadintaan en ole aiemmin
syvällisesti perehtynyt, mutta sekin osa-alue sujuu nyt kohtuullisesti.
Viikon sisällä eteeni on tullut tekstinkäsittelyyn liittyvä
ongelma, jota en ole osannut ratkaista. Ongelma liittyy
erikoismerkkeihin ja tarkemmin pitkään viivaan (ajatusviiva).

Tarkoituksenani on kirjoittaa "34(pitkä viiva)44-vuotiaat", mutta en
keksi, miten pitkän viivan saisi tekstiin. Onko ajatusviivalle olemassa
jokin erikoismerkki, joka tulostettaessa muuttuu ajatusviivaksi?
Vaihtoehtoisena ratkaisuna olen kokeillut "35 - 44-vuotiaat", mutta
käyttäessäni TRIM3 komentoa Survo tulkitsee ajatusviivani
tavutusmerkiksi ja poistaa sen kokonaan. Tietenkin eräs ratkaisu olisi
olla tavuttamatta tekstiä, mutta haluaisin tietää vaihtoehtoisista
ratkaisuista.

terveisin Jouni

Vastaukset:

Survo-keskustelupalstan (2001-2013) viestit arkistoitiin aika ajoin sukrolla, joka automaattisesti rakensi viesteistä (yli 1600 kpl) HTML-muotoisen sivukokonaisuuden. Vuoden 2013 alusta Survo-keskustelua on jatkettu entistäkin aktiivisemmin osoitteessa forum.survo.fi. Tervetuloa mukaan!

Etusivu  |  Keskustelu
Copyright © Survo Systems 2001-2013. All rights reserved.
Updated 2013-06-15.