Re: Linux & Survo

[vastaus aiempaan viestiin]

Kirjoittaja: Seppo Mustonen
Sähköposti:    -
Päiväys: 4.1.2002 17:03

Kysymys Survon mahdollisesta Linux-versiosta putkahtaa esiin
aina silloin tällöin.
Uusimman SURVO MM:n yhteydessä (julkistustekstissä) totesin mm., että
"koska (Survon C-koodin) ympäristöriippuvaiset osat on eristetty
omiksi ohjelmamoduleiksi (kirjastofunktioiksi), on entistä helpompaa
ajatella myös vaikkapa Linux-version tekemistä".
On kuitenkin aika vaikea arvioida tarvittavaa työmäärää etenkin jos
ja kun pyrittäisiin 100-prosenttiseen yhteensopivuuteen nykyisen
Windows-version kanssa. Sanoisin noin karkeasti tuon työmäärän
olevan ainakin luokkaa "puoli mustostyövuotta" ja kysymys kuuluu
tällöin, onko juuri nyt syytä uhrata näin paljon "resursseja"
Linux-versioon, kun Windows-versionkin suhteen riittää yllin
kyllin kehittelytarvetta.

Juha Valtonen esitti tiedustelunsa Linux-versiosta jo Joulun alla
ja jokainen voi nähdä, ettei kannanottoja sen enempää puolesta
kuin vastaan ole näillä palstoilla juuri näkynyt.
Mm. uuden Survon esittelyissä eri korkeakouluissa olen
viime kuukausina ottanut tämän kysymyksen itse esille ja
voin vakuuttaa, ettei halukkuutta Linux-version saamiseen ole
noissakaan keskusteluissa ilmennyt.

Jäisin siis odottelemaan pontevampaa painostusta Linux-ystävien
suunnalta tässä keskustelussa tai missä tahansa aiheeseen
liittyvässä keskusteluryhmässä.

Mielestäni käyttöjärjestelmän merkitys ei Survon kohdalla ole niin
merkittävä kuin ehkä jotkut kuvittelevat, sillä Survohan muodostaa oman
käyttöympäristönsä, joka on alla olevasta käyttöjärjestelmästä
riippumaton.

En erityisemmin pidä Windowseista mutta en oikein jaksa innostua
Linuxistakaan. Olisi hyvä saada objektiivista tietoa siitä, mitä etuja
mahdollinen Linux-versio voisi tarjota. Joka tapauksessa ensin kai
kannattaisi kokeilla Linuxissa jotain Windows-emulaattoria (esim.
Wine). Jäänpä kuulolle.

- Seppo M.

Vastaukset:
[ei vastauksia]

Survo-keskustelupalstan (2001-2013) viestit arkistoitiin aika ajoin sukrolla, joka automaattisesti rakensi viesteistä (yli 1600 kpl) HTML-muotoisen sivukokonaisuuden. Vuoden 2013 alusta Survo-keskustelua on jatkettu entistäkin aktiivisemmin osoitteessa forum.survo.fi. Tervetuloa mukaan!

Etusivu  |  Keskustelu
Copyright © Survo Systems 2001-2013. All rights reserved.
Updated 2013-06-15.