Tilastollisen tietojenkäsittelyn seminaari

Tilastotieteen laitos, Helsingin yliopisto

Syksy 1998

Seminaarin kokoontumistilaisuus pidettiin 15.9. Siinä sovittiin alustavasti syksyn ohjelmasta läsnäolijoiden toivomuksia kuunnellen. Asiaa oli niin runsaasti, että seminaari päätettiin aloittaa jo seuraavana tiistaina. Seminaari jatkui viikottain joulukuun puoleenväliin saakka, mitä voidaan pitää aiempiin vuosiin verrattuna jopa poikkeuksellisena.

22.9 Sukrot I
Hiukankin monipuolisemmassa Survon käytössä on ehdotonta etua Survon oman makrokielen hallinnasta. "Nauhoittamalla" omia toistuvia työrutiinejaan käyttäjä säästää huomattavasti aikaa ja vaivaa. Tässä ensimmäisessä tilaisuudessa tarkastellaan sukrojen laadintaa erityisesti sellaisten käyttäjien näkökulmasta, jotka eivät aiemmin ole sukroja tehneet. Laajempana esimerkkinä käydään läpi Kimmo Vehkalahden äskettäin laatimaa havaintoaineiston aggregointisukroa selityksineen. Myöhemmin syksyllä pidetään toinen tilaisuus, jossa esitellään vaativampia sukroihin liittyviä aiheita.
29.9 Survon uusista piirteistä I
Esitellään kesän aikana syntyneitä SURVO 98:n uusia toimintoja ja entisten laajennuksia.
6.10 SURVO 98 kombinatoriikassa ja todennäköisyyslaskennassa
13.10 Survo ja HTML (Kimmo Vehkalahti)

Eräitä Survolla tehtyjä WWW-sivuja:

20.10 Uusia keinoja töiden hallintaan SURVO 98:ssa
27.10 Verkostoanalyysista (Jan Johanson, Valtio-opin laitos)

Verkkosivuja aiheesta:

3.11 Survo ja tietojenkäsittely uusien odotusten viidakossa - kokeellisen sopeuttava näkökulma (Reijo Sund)
10.11 Reaalioptioiden mallintaminen (Mikko Jokinen)
17.11 "Data mining" (Jussi Varjus, Pentti Ahonen)
24.11 Survon uusista piirteistä II
1.12 Survon graafinen liittymä pistejoukon digitoinnissa ja estimaattikäyrien määrityksessä (Jouko Manninen)
8.12 Sukrot II
Jatkoa syksyn ensimmäiseen tilaisuuteen: käsiteltävänä vaativampia sukroihin liittyviä aiheita.
15.12 Autoista ahdistukseen, SCAN:sta SCID:iin - laajojen tietokantojen käsittelystä Survolla (Marjut Schreck)

23.9.1998
Seppo Mustonen



| Seminaarin etusivu |