Survo-ristikko-kilpailu peruskoulun oppilaille

[viesti Survo-keskustelupalstalla (2001-2013)]

Kirjoittaja: Seppo Mustonen
Sähköposti:    -
Päiväys: 13.9.2011 13:08

Survo-ristikko-kilpailu Suomen peruskoulun oppilaille

Huolestuneena siitä, että hyvä päässälaskutaito ja numeerisen tiedon
arviointikyky alkaa olla nykymaailmassa katoava kansalaistaito,
olen ehdottanut peruskoulun oppilaille järjestettäväksi kilpailua,
jossa tällaiset taidot todella punnitaan.

Käsitykseni mukaan mm. "Angry Birds", johon nuoret Suomessakin
kuluttavat aikaansa tuhottomasti päivittäin, ei kehitä lainkaan samalla
tavalla ihmisen älyllistä ja taidollista potentiaalia kuin tämä
Survo-ristikkojen pikapeli.

Kuten jo keväällä kerroin, yhteistyössä MAOLin kanssa järjestetään
alle 16-vuotiaille kilpailu, jossa kolmelle parhaalle on tarjolla
350, 200 ja 150 euron palkinnot.

Kilpailun kohteena on peli, jossa parhaita tuloksia ei voi saavuttaa
lyhyellä aikavälillä, vaan tulokset paranevat huomattavasti harjoittelun
ja kokemuksen myötä. Vasta silloin peli näyttää todellisen luonteensa.

Niinpä innostusta kisaan vauhditetaan siten, että sekä oppilailla että
myös opettajilla (MAOL:n jäsenillä) on mahdollista osallistua
välikilpailuhin, jotka päättyvät joka kuukauden alussa marraskuusta
lähtien. Kussakin välikilpailussa parhaan pistemäärän saavuttanut saa
100 euron palkinnon.

Yksityiskohtaiset tiedot tästä kisasta ovat verkkosivulla
http://www.survo.fi/ristikot/kilpa4x4.html 

Olisin kiitollinen kaikista toimenpiteistä ja ehdotuksista, joilla tieto
kiirisi myönteisessä mielessä mahdollisimman monen koululaisen korviin.

- Seppo

Vastaukset:
[ei vastauksia]

Survo-keskustelupalstan (2001-2013) viestit arkistoitiin aika ajoin sukrolla, joka automaattisesti rakensi viesteistä (yli 1600 kpl) HTML-muotoisen sivukokonaisuuden. Vuoden 2013 alusta Survo-keskustelua on jatkettu entistäkin aktiivisemmin osoitteessa forum.survo.fi. Tervetuloa mukaan!

Etusivu  |  Keskustelu
Copyright © Survo Systems 2001-2013. All rights reserved.
Updated 2013-06-15.