Re: survotype parametri ei tunnista eroa MM:n ja 98:n

[vastaus aiempaan viestiin]

Kirjoittaja: Kimmo Vehkalahti
Sähköposti:    Kimmo.Vehkalahti'at'survo.fi
Päiväys: 23.8.2001 0:06

Jouko Manninen kysyi miten eri Survot voi erottaa sukrokielen keinoin.
Vastaukseni on enemmänkin sen suuntainen ettei sitä tarvitse enää
lainkaan tehdä. Pahoittelen etten tähän aikaan vuorokaudesta saanut
asiaa ilmaistua yhtään lyhyemmin...

Systeemiparametri survotype oli aiemmin tarpeen, jotta voitiin erottaa
samassa hakemistopuussa asustaneet Survot (SURVO 98 ja SURVO 84C).
Näiden välillä oli dramaattisia eroja, esim. toimituskentän koon
ja muiden vastaavien suhteen. Oli tärkeätä pystyä sukroissa
erottamaan, milloin voidaan tehdä eri toimintoja laajemmalta pohjalta.
Oli todella tärkeää, että samoja sukroja voitiin käyttää molemmissa
Survoissa. SURVO 98:han ei ollut itsenäinen ohjelma vaan sen toiminta
riippui SURVO 84C:stä. Nämä kaksi viettivät siis tiivistä yhteiseloa.

Uusi SURVO MM on vanhoista Survoista riippumaton, joten parametrilla
ei enää ole juurikaan merkitystä. Toki käyttäjän oman sukropolun voi
asettaa kaikille Survoille yhteiseksi, mutta sitä ei suositella.
Sitäpaitsi on yhä harvinaisempaa että käyttäjällä ylipäätään olisi
useita eri Survoja käytössään, ovathan kaikki 98:n toiminnot jo
mukana MM:ssä, lisäksi liuta uusia.

Tietysti tässä on takana myös se, että systeemin sukrot sisältävät
historiallisista syistä lukuisia survotype-tarkistuksia, eikä niitä
ole haluttu alkaa haravoida ja muutella. Helpoin tapa hoitaa asia
oli asettaa survotype kolmoseksi myös MM:ssä.

Survon makro- eli sukrokieli on sama kuin vanhoissa Survoissa,
joten yhteensopivuus siltä osin onnistuu hyvin. Toisaalta juuri
Joukon mainitsemat graafiset asiat ovat niitä jotka ovat eniten
uudistuneet. Näkisinkin että SURVO MM:lle kannattaa tehdä omia, uusia
terästettyjä versioita graafisista sukroista käyttäen niissä hyväksi
laajaa kuvaikkunoiden hallintakeinojen valikoimaa. Näin olen itse
tehnyt mm. sukrojen /BOXPLOT ja /MCORRESP osalta, joissa logiikka
on entinen mutta toteutus paljon tehokkaampi. Siivosin muuten näistä
ja muutamista muistakin kokonaan pois survotype-tarkistukset siinä
samalla.

En siis suosittele ehdollistamista eri Survojen suhteen, sillä se
johtaa myös turhan monimutkaiseen ja siten vaikeasti ylläpidettävään
sukrokoodiin. Jos _kuitenkin_ jossain tilanteessa pitäisi erottaa
MM sukron alla 98:sta, niin senhän voisi tehdä esim. tallettamalla
sukromuistiin sellaisen systeemiparametrin arvon joka esiintyy
MM:ssä muttei 98:ssa. Tällainen parametri on mm. help_window.

terv. Kimmo

Vastaukset:
[ei vastauksia]

Survo-keskustelupalstan (2001-2013) viestit arkistoitiin aika ajoin sukrolla, joka automaattisesti rakensi viesteistä (yli 1600 kpl) HTML-muotoisen sivukokonaisuuden. Vuoden 2013 alusta Survo-keskustelua on jatkettu entistäkin aktiivisemmin osoitteessa forum.survo.fi. Tervetuloa mukaan!

Etusivu  |  Keskustelu
Copyright © Survo Systems 2001-2013. All rights reserved.
Updated 2013-06-15.