Käyttöympäristö tekstin ja numeerisen tiedon luovaan käsittelyyn

SURVO MM
Etusivu  |  Keskustelu  |  Uutuudet  |  Download  |  Flash

Survo-ristikkojen ratkaisua vaihtomenetelmällä 2019-



Survo-ristikkojen ratkaisua vaihtomenetelmällä

Ristikon valinta: Näpäytä pelilautaa, kirjoita ristikon tunnus (esim. 342-20587) ja paina ENTER.

Ratkaise ristikko vaihtamalla kerrallaan aina kahden luvun paikat.

Tavoitteena on saada lukujen vaihdoilla lasketut summat (keltaisella pohjalla) täsmäämään oikeisiin summiin (valkoisella pohjalla).

Näpäytä hiirellä ensimmäistä lukua, jollon vastaava ruutu maalautuu vihreäksi ja sitten toista ruutua, joka maalautuu punaiseksi. Silloin luvut vaihtavat paikkojaan.

Voit aloittaa tehtävän uudelleen alusta näpäyttämällä oikeassa alakulmassa olevaa pientä sinistä neliötä.

Uuden tehtävän saat näpäyttämällä oikeassa alakulmassa olevaa pientä punaista ruutua.

Näpäyttämällä oikeassa yläkulmassa sijaitsevaa keltaista ruutua saat esille oikeaan laitaan valintaruudukot, joilla muutat pelilaudan kokoa ja tehtävän vaikeustetta tarvittavien vaihtojen suurimman lukumäärän suhteen. Keltaisen ruudun uusi näpäytys poistaa valintaruudukot.

Lisätietoja.

Tämän ohjelman uusin vaihtoehto on Survo-ristikon ja palapelin yhdistelmä.

Jos selaimesi ei tue tätä Java-sovelmaa, voit käyttää Javascript-versiota.

Lisätietoja

Oikeiden siirtojen löytäminen ei ole aina helppoa varsinkin, jos vaihtoja tarvitaan enemmän kuin kaksi.
Pelaamista pääsee harjoittelemaan antamalla ohjelman näyttää tarvittavat siirrot. Ne saa esille näpäyttämällä hiirellä hyvin läheltä pelilaudan vasenta yläkulmaa. Uudella vastaavalla näpäytyksellä vihjeet poistuvat. Vaihtoehtoinen tapa saada ratkaisuvihjeitä on näpäyttää läheltä pelilaudan vasenta alakulmaa, jolloin väärissä paikoissa olevat ruudut tulevat erivärisiksi.
Vihjeitä ei kuitenkaan näytetä sellaisille peleille, joiden tunnus (näkyy oikeassa alakulmassa) päättyy parilliseen numeroon.

Pelin tunnuksen ohjelma valitsee automaattisesti. Se on muotoa mns-N, missä mn tarkoittaa pelilaudan kokoa mxn, s tarvittavien vaihtojen enimmäismäärää ja N on kokonaisluku.

Pelaaja voi myös itse valita (esim. aikaisemman kiinnostavan) pelin tunnuksen kirjoittamalla sen numeronäppäimin ja painamalla sitten ENTER-nappia.

Näppäimistöllä voi antaa vielä useammanlaatuisia tehtäviä. Esim. tunnuksella -554-222111 saa ratkaistavaksi 5x5-ristikon neljällä vaihdolla. Tunnuksen alusssa oleva miinusmerkki poistaa summarivit ja -sarakkeet.

Ratkaistavaksi on saatavilla muotoa 2xn, 3xn, 4xn, 5xn ja 6xn olevia Survo-ristikkoja arvoilla n=3,4,5,6,7,8 ja vaihtojen määrä voi olla kahdesta yhdeksään.

Koska ristikon tunnuksen jälkiosa voi olla mikä tahansa kokonaisluku 1-999999 ja eri muotoja ristikon koon suhteen on 30, tarjolla olevien, periaatteessa erilaisten ristikkojen määrä nousee kymmeniin miljooniin.

Jokaisessa tällä sivulla annettavassa Survo-ristikossa luvut on alussa sijoitettu ruutuihin reunasummien tulojen mukaisessa järjestyksessä. Tällöin ollaan yleensä aika lähellä oikeaa ratkaisua, johon siis päästään suhteellisen pienellä määrällä lukujen paikanvaihtoja.
Lisätietoja vaihtomenetelmästä

Survo-ristikon ja palapelin yhdistelmä

Avoimen Survo-ristikon ratkaisua vaihtomenetelmällä helpotetaan suuresti tekemällä tehtävästä samalla aito kuvapalapeli. Tällöin tehtävää ratkaistaessa eri peliruutuja vastaavat pikkukuvat yhdistyvät vähitellen saumattomaksi kokokuvaksi.

Kuvapalapelejä on toistaiseksi vain 10 kappaletta. Niitä pääsee valitsemaan näpäyttämällä pelilaudan oikeassa laidassa olevaa pientä vihreää neliötä. Silloin ohjelma valitsee umpimähkään yhden näistä kuvallisista Survo-ristikoista. Kuvallisen pelin voi valita myös kirjoittamalla pelin numeron (#1 - #10) ja painamalla ENTER.

Näkymää mukaillaan ruudukon vasemman yläkulman yllä olevilla painikkeilla P,N,G.
P poistaa tai palauttaa kuvat.
N poistaa tai palauttaa ristikon luvut.
G piirtää tai poistaa kuvien erottamista helpottavan ristikon.

Lisätietoja Survo-ristikoista

Copyright © Survo Systems 2001-2008. All rights reserved.