Tilastollisen tietojenkäsittelyn seminaari

Tilastotieteen laitos, Helsingin yliopisto

Syksy 1995

Syksyllä ysiviis tuli Survon versiosta viis. Julkistustilaisuus pidettiin 12. lokakuuta Kadettikoululla siis. Edeltävänä kenraalina toimi kertausharjoitus Survon viimeaikaisesta kehityksestä.

Jouko Manninen oli kesän aikana tehnyt sukroja erityisesti kalvosarjojen laadintaan sekä tutkinut hypertekstien tekemistä Survon kyselysysteemin suomalla tekniikalla. Jari Pakkanen kertoi miten Survo avustaa Kreikan kaivauksilla monenmoisissa arkeologin tehtävissä.

KV kertoi reliabiliteettimittoja koskevasta pro gradu -työstään, SM puolestaan vaihtelun mittaamisesta, mistä myöhemmin ilmestyi artikkeli
S. Mustonen: A measure for total variability in multivariate normal distribution. Computational Statistics & Data Analysis 23 (1997) 321-334.

KV:lla oli lisäksi asiaa Survon ns. työpöytätoiminnoista joita ovat mm. INDEX, DD, SEARCH ja DATE. (Ne kuuluvat Survon peruspakettiin versiosta 5 alkaen.)

Lokakuun viimeisen illan aiheeseen palattiin puolitoista vuotta myöhemmin, keväällä -97, jolloin töiden hallinta oli pitkän tilaisuuden teemana. Tällä kertaa pitkä tilaisuus varattiin sukro-kurssille.

19.9 Jari Pakkanen: Survo arkeologin työvälineenä
Keskustelua myös loppusyksyn ohjelmasta
26.9 Jouko Manninen: 1) Varjorivit hypertekstissä, 2) Kalvosarjojen laadinta ja paketointi
3.10 Survon viimeaikaisesta kehityksestä (SM)
10.10 Vaihtelun mittaaminen multinormaalijakaumassa (SM)
17.10 Kimmo Vehkalahti: Survon "desktop"-toiminnot
24.10 Uusista LIST-operaatioista (SM)
31.10 Miten parhaiten hallitsen töitäni Survolla?
7.11 Reliabiliteettimittojen tilastollisista ominaisuuksista (KV)
12.12 (klo 13 - 18) Sukro-kurssi




| Seminaarin etusivu |